Hall of Gods on yksi kuuluisimmista aina yhtä mahtavan NetEnt-pelivalmistajan tuottamista jackpot-peleistä. Vaikka peli on laadultaan erittäin korkealla tasolla, se poikkeaa muista NetEntin valmistamista peleistä yksinkertaisuudellaan. Pelistä löytyy kuitenkin rullilla laajenevia “Expanding Wild”-symboleita, suuremman voittokertoimen ilmaiskierrospelit, sekä bonuspeli, jonka aikana pelaajan on mahdollista voittaa yksi progressiivisista jackpoteista. Näistä kolmesta päävoitosta kookkain kasvaakin aika-ajoin järkyttävän kokoiseksi. Suurin pelistä voitettu jackpot on peräti 7,8 miljoonaa euroa. Hall of Gods on juuri tästä syystä niin kuuluisa ja erittäin suosittu nettipelaajien keskuudessa.
Hall of Gods pohjautuu pohjoismaiseen mytologiaan, ja pelaaja löytää pelissä itsensä Valhallasta, joka viikinkitarujen mukaan on jumalten huone, johon kuolevaisilta on pääsy evätty. Pelin ulkoasu koostuu puisesta paneelista, jonka alaosa on pilvien peitossa. Pelin rullat laskeutuvat näiden pilvien päälle, mikä luo vaikutelman siitä, että ne leijuisivat ilmassa. Vaikka symbolit vievätkin lähes puolet rullien pinta-alasta, niiden takana on nähtävissä viikinkilaiva sekä valtava merestä nouseva olio. Rullien pyöräytyksestä syntyvän jylinän ohella pelin äänimaailma keskittyy meren pauhuaviin aaltoihin sekä jyrisevään ukkoseen.
Tämän nettikasinolla jo vuosia pelatun suosikkipelin viisi arvokkainta voittosymbolia on koristeltu pohjoismaiseen mytologiaan liittyvin jumalin. Näihin jumaliin kuuluvat esimerkiksi Odin, Thor ja Freya. Rullat sisältävät myös viisi pienempiä voittoja tuovaa symbolia, jotka ovat Thorin moukari, sormus, amuletti, kirves ja omenoilla täytetty kirstu. Pelin scatter-symbolista löytyy puolestaan Odinin kahden korpin, Muminin ja Huginin kuva. Bonussymbolin kuvituksena nähdään Thor lyömässä moukarillansa kilpeä, ja wild-symbolia koristaa lohikäärme. Wild-symboli laajenee koko rullan kokoiseksi ollessaan osana voittoyhdistelmää, ja se korvaa kaikki muut voittosymbolit lukuun ottamatta scatter- ja bonussymboleita.
Hall of Gods sisältää 20 voittolinjaa, jotka kulkevat pelin tarjoamien viiden rullan ja kolmen rivin päällä. Panosta on helppo muuttaa kolikon arvon (1 – 50 senttiä) sekä panostason (1 – 5) avulla. Pienin kertapanostus pelissä on 0,20 €, kun taas suurin on peräti 50 €.
Jos pelaaja onnistuu saamaan vähintään kolme Huginin ja Muminin kuvan sisältävää scatter-symbolia mille tahansa rullista, peli aloittaa ilmaiskierrosten sarjan. Ilmaiskierrosten määrä riippuu scatter-symboleiden määrästä. Kolmesta symbolista pelaaja saa 10 ilmaiskierrosta, neljästä 15 ja viidestä 20. Ilmaiskierrosten sarja voi myös kasvaa, jos pelaaja sattuu saamaan scatter-symbolit uudelleen esiin ilmaiskierrosten aikana. Kierrokset pelataan normaaliin tapaan, mutta kaikki niiden aikana saavutetut voitot maksetaan kolminkertaisena. Ainoa poikkeus tähän on se, että ilmaiskierrosten aikana mahdollisesti avautuvan bonuspelin voittoja ei makseta kertoimella kerrottuna.
Pelaa Hall of Godsia Mr Greenillä
Bonuspeli on suurten voittojen aarreaitta. Päästäksesi bonuspeliin sinun täytyy saada vähintään kolme bonussymbolia mille tahansa rullista. Bonuspelissä sinulle ojennetaan Thorin vertaa vailla oleva moukari, ja tehtävänäsi on murtaa sen avulla kilpiä, joiden taakse on piilotettu erilaisia symboleita. Useimmat symboleista ovat eriarvoisia kolikoita, mutta jos olet onnekas, saatat löytää kilven alta yhden kolmesta jackpot-symbolista. Valitettavasti pelaajan ei ole kuitenkaan mahdollista voittaa kerralla yhtä useampia jackpot-voittoja bonuspelinsä aikana.
Bonuspelissä kilpien murskaaminen jatkuu, kunnes pelaaja löytää kolme samansuuruista kolikkoa tai kolme samaa jackpot-symbolia. Tämän tapahtuessa peli päättyy, ja pelaaja voittaa itselleen symbolissa ilmoitetun määrän rahaa.
Kaikki pelin kolme jackpot-voittoa ovat progressiivisia. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että jokaisesta pelikierroksesta ympäri maailmaa siirretään aina pieni summa päävoittoa kasvattamaan. 2 % jokaisen pelikierroksen panoksesta kasvattaa pienempiä päävoittoja ja 5 % panoksesta puolestaan suurinta päävoittoa.
Koska jackpotit ovat progressiivisia, niiden summat vaihtuvat jatkuvasti. Suurin jackpot-voitto on ollut suuruudeltaan keskimäärin 5,5 miljoonaa euroa, ja se jaetaan keskimäärin kaksi kertaa vuodessa. Pienin kautta aikojen maksettu päävoitto on 600 000 €, kun taas suurin voitto ylsi huikeaan 7,8 miljoonaan euroon. Pienempiä jackpot-voittoja jaetaan huomattavasti suurinta useammin, mutta niiden summat ovat silti yleensä varsin mukavia. Yleensä keskimmäinen jackpot-voitto on suuruudeltaan noin 10 000 – 100 000 €, kun taas pienin asettuu välille 300 – 3000 €.
Teoreettinen (RTP) Hall of Gods -pelissä on 95,3 – 95,7 %.
Lukeutuuko Hall of Gods Jackpot suosikkeihisi? Kokeile :