Onko sinulla jo pelitili? Kirjaudu sisään
Käyttöehdot pätevät. Tarjous vain uusien asiakkaiden lunastettavissa. K-18. Vähintään 10€ yksittäistalletus ja sen kierrätys vedonlyönnissä väh. 1.5 kertoimilla vaaditaan ilmaisvedon lunastamiseksi.
Käsipallo ei välttämättä ole kaikkein tunnetuin laji meillä Pohjolan perukoilla tai ympäri maailman, mutta isossa osassa Eurooppaa se on lähes yhtä suosittua kuin jalkapallo. Varsinkin Saksassa, Ranskassa, Espanjassa, entisen Jugoslavian alueella ja Pohjoismaissa käsipallo nauttii jättimäistä kansansuosiota.
Vaikkei käsipallo kuulu ykköslajeihin kuin kourallisessa maita, pystyy vetoa lyömään silti sekä kansainvälisistä että kansallisista sarjoista.
Seuraavissa kappaleissa kerromme, miksi käsipallovedonlyönti on niin suosittua ja esittelemme käsipallon vedonlyöntistrategioita, joiden avulla saat vedonlyönnistä enemmän irti.
Jos käsipallo ei ole lajina tuttu, huoli pois. Kyseessä on yksinkertainen peli, johon pääsee nopeasti sisään.
Käsipallo on hyvin perinteinen joukkuepallopeli, jolla on paljon yhtäläisyyksiä sisäfutiksen eli futsalin kanssa. Maalit ovat saman kokoiset ja kentällä on kaksi seitsemän pelaajan joukkuetta (maalivahti mukaan lukien). Tavoitteena on toimittaa pallo vastustajan maaliin. Otteluaika on 60 minuuttia, joka on jaettu kahteen 30 minuutin jaksoon. Käsipallossa on käytössä esimerkiksi jääkiekosta tutut “lentävät” vaihdot, eli pelaajia voi vaihtaa vapaasti ilman tuomarin hyväksyntää.
Käsipallossa ei tunneta tasapelejä, vaan tilanteen ollessa 60 minuutin jälkeen tasan, pelataan kaksi viiden minuutin jatkoaikaa. Jos ratkaisua ei jatkoillakaan saada aikaiseksi, seuraa rangaistusheittokilpailu.
Vaikka lajin nimi onkin käsipallo, voivat pelaajat koskettaa palloa millä tahansa ruumiinosalla polvesta ylöspäin. Pallollinen pelaaja voi syöttää, heittää tai kuljettaa, mutta pallon kanssa saa liikkua vain kolme askelta ja pallosta pitää luopua kolmen sekunnin jälkeen – mikä tekee käsipallosta hurjan vauhdikkaan pelin.
Yksi merkittävä ero käsipallon ja jalkapallon tai futsalin kanssa on keskimääräinen maalimäärä ottelussa. Kun jalkapallo-ottelussa tehdään selvästi alle viisi maalia per ottelu ja futsalissakin jäädään yleensä alle kymmeneen, käsipallossa verkot heiluvat selvästi tiheämpään tahtiin: suurimmassa osassa otteluita tehdään yhteensä yli 40 maalia. Maalimäärän ja jatkuvasti päästä päähän virtaavan pelin osalta käsipallo on lähempänä koripalloa kuin jalkapalloa tai futsalia.
Lähes kaikissa urheilumaissa on oma käsipallon pääsarjansa, vaikkei laji muutoin olisikaan yleisesti kovin suosittua. Isoimmat ja rahakkaimmat kansalliset sarjat löytyvät Saksasta, Ranskasta, Espanjasta, Tanskasta ja Norjasta – eli luonnollisesti maista, joissa käsipallo on kaikkein suosituinta.
Saksan Bundesliga (tai useimmin DKB HBL, jotta vältettäisiin sekaannus jalkapallon Bundesligaan) on maailman seuratuin käsipallosarja. Kärkijoukkueet THW Kiel ja SG Flensburg-Handewitt keräävät lehtereilleen tuhansia katsojia per ottelu.
Ranskan National League (Ligue Nationale de Handball), Espanjan liiga (Liga ASOBAL), Unkarin K&H Liga, Puolan PGNiG Superliga ja Tanskan Håndboldligaen ovat omissa maissaan erittäin suosittuja. Kuten jalkapallossa ja koripallossa, myös käsipallossa Euroopan parhaiden seurajoukkueiden sarjat EFH Champions League ja EHF Cup keräävät yhteen maanosan kerman.
EFH Champions League perustettiin 1956 ja Barcelona on hallinnut Euroopan kenttiä voittaen yhdeksännen mestaruutensa vuonna 2015. Mestarien liiga on kuitenkin erittäin tasainen, eikä mikään joukkue ole pystynyt voittamaan sitä kahdesti peräkkäin sitten Ciudad Realin voiton vuonna 2008 ja 2009.
Seurajoukkueiden lisäksi myös käsipallon maajoukkueet nauttivat suuresta suosiosta isoimmissa käsipallomaissa. IHF World Hanball Championships eli käsipallon MM-kisat pelataan joka toinen vuosi. Ranska on hallinnut maailman kenttiä viimeiset vuodet ja kerännyt kuusi mestaruutta. Myös Ruotsi, Romania, Saksa, Venäjä ja Espanja ovat kestomenestyjiä, kun Tanska puolestaan vei historiansa ensimmäisen mestaruuden vuonan 2019. Tanskalaiset jakoivat kisaisännyyden Saksan kanssa ja pääsivät nostelemaan mestaruuspokaalia peitottuaan finaalissa arkkivihollisensa Norjan. Vuoden 2021 MM-kisat pelataan Egyptissä ja vuoden 2023 kisäisännyys on jaettu Ruotsin ja Puolan kesken.
Naisten IHF World Handball Championships eli naisten MM-kisat järjestetään erillisenä tapahtumana, joskin samana vuonna kuin miesten kisat. Yleensä kisoja isännöi kuitenkin eri maa. Venäjä on naisten MM-kisojen menestynein joukkue, mutta muutoin samat isot käsipallomaat pärjäävät niin naisissa kuin miehissä.
Kuten lähes kaikissa joukkuelajeissa, myös käsipallossa ottelun voittajan veikkaaminen on suosituin pelimuoto. Tarjolla on kuitenkin kymmenittäin erilaisia vedonlyöntikohteita ja pelimuotoja. Suosittuja ovat mm. maalimäärien (useimmiten yli tai alle asetetun rajan) ja maalieron veikkaaminen.
Yleisin vetomuoto on ottelun voittajan veikkaaminen. Tämä veto on yksinkertaisin ja melko itsestään selvä.
Yksinkertaisuudestaan huolimatta ottelun voittajan veikkaamisessa on omat kompastuskivensä: kertoimet saattavat olla vähemmän houkuttelevia, ellei hakuna ole altavastaajan yllätysvoitto. Monelle käsipallovedonlyöjälle yhdistelmät ovatkin tulleet tutuksi, aina tuplasta ja triplasta isompiin yhdistelmiin saakka. Useamman voittajan veikkaaminen nostaa kerrointa mukavasti, vaikka samalla riskitkin kasvavat.
Jos on tiedossa, että kaksi paljon maaleja iskevää joukkuetta kohtaavat – tai vaihtoehtoisesti kaksi raudanlujaa puolustusta ottavat toisistaan mittaa – voi maalimäärien veikkaaminen olla kaikkein houkuttelevin kohde.
Suurimpaan osaan kohteista on tarjolla yhteismaalimäärän raja, eli käytännössä se maalimäärä, jonka vedonlyöntitoimisto on arvioinut kaikkein todennäköisimmäksi. Voit siis lyödä vetoa yli tai alle tämän maalimäärän oman arvioisi mukaisesti. Esimerkiksi, jos raja on 45 ja lyöt vedon “yli”, voitat jos maaleja tehdään yhteensä 46 tai enemmän.
Puolueettomille katsojille maalimäärien veikkaaminen on hauskaa huvia, varsinkin kun veto on lyöty kohteelle yli asetetun maalimäärän. Silloin voi kannustaa molempia joukkuetta hyökkäyspäässä, ja kukapa ei haluaisi nähdä maaliverkkojen heiluvan jatkuvalla syötöllä?
Ottelun voittajan veikkaamista paremmat kertoimet löytyvät yleensä voiton marginaalista eli ottelun maalierosta.
Maalieron veikkaamisessa valitaan ottelun voittaja sekä minimiero, jolla ko. joukkue ottelun voittaa. Voit saada THW Kielin voitosta kertoimen 1.80, mutta kerroin Kielin 10-12 maalin voitolle onkin jo 4.00. Tämän tyyppiset kohteet eroavat perinteisestä tasoitusvedosta siten, että maalieron on päädyttävä asetettujen rajojen väliin, eikä voittoon vähintään jollain maalierolla.
Paras käsipalloveto on tietenkin se, joka päättyy voittoon. Oikotietä onneen ei kuitenkaan ole, eikä käsipallossakaan ole mitään yksittäistä pelimuotoa, joka takaisi jatkuvan voittokulun.
Kuten monessa muussakin lajissa, käsipallossakin on kuitenkin joitain yksinkertaisia strategioita, joita käyttämällä voittojen todennäköisyys kasvaa.
Urheiluvedonlyönti eroaa kuitenkin kasino- ja muista arpapeleistä oleellisesti, sillä urheilussa inhimilliset tekijät vaikuttavat lopputulokseen toisin kuin lähes kaikissa tuuripeleissä. Pidetään tämä mielessä, kun lähdetään tarkastelemaan miten käsipallovedonlyöntiä kannattaa lähestyä.
Suurin etu urheiluvedonlyönnissä kasinopeleihin verrattuna on se, että tapahtumia ratkaisevat ihmiset eivätkä satunnaiset todennäköisyydet ja puhdas tuuri.
Vedonlyönnissä tämä tulee aina huomioida, joten se on tärkeä osa myös käsipallon vedonlyöntistrategiaa. Ei ole mitään syytä lyödä vetoa sokkona.
Toisin kuin yksikätisen rosvon rullaan, urheilujoukkueeseen ja siten ottelun tulokseen vaikuttavat loukkaantumiset, valmennus, itseluottamus tai sen puute, pelitaktiikat ja monet muut seikat. Siksi on äärimmäisen tärkeää tehdä taustatyönsä huolella ennen vetojen asettamista ja hankkia informaatiota, jonka avulla lyödä vedonvälittäjä.
Käsipallon seuraaminen voi olla erittäin hyödyllistä ja mitä enemmän seuraa, sen paremmin on kartalla sekä itse pelin trendeistä että joukkueiden voimasuhteista. Tieto on valtaa.
Heittäytymällä käsipallon maailmaan joukkueita, uutisia, pelaajasiirtoja ja tuloksia seuraamalla voit edesauttaa järkevien ja valistuneiden käsipallovetojen lyömistä.
Taustatyöhön kuuluu oleellisena osana tilastojen tutkiminen. Trendien ja toistuvien tapahtumien tunnistaminen on vedonlyönnissä avainasemassa. Jotkut joukkueet saattavat esimerkiksi aloittaa varovasti ja puolustuskannalla, mutta ottelun edetessä hyökätä avoimemmin. Tällaisissa tilanteissa saattaa olla järkevämpää jättää ennen peliä vedot lyömättä ja odotella livevetomahdollisuutta paremmilla kertoimilla.
Myös maalintekijöitä ja maalimäärää voi veikata, joten kannattaa pitää silmällä joukkueiden parhaita pistemiehiä ja ykköstykkejä. Vedonlyöjän ei tietenkään tarvitse pidättäytyä yksittäisen ottelun tuloksissa, vaan vetoa voi lyödä myös monista kausivetokohteista, kuten sarjojen voittajista. Tarjolla ovat ainakin Saksan Bundesliga sekä Ranskan, Espanjan, Tanskan ja Norjan pääsarjat. Myös kansainvälisten turnausten, kuten Olympialaisten ja MM-kisojen voittajaa voi veikata.
Kuntopuntarit ja ottelu- ja pelaajatilastot ovat kultaakin kalliimpia käsipallovedonlyönnissä. Internet on väärällään tilastoja lajista kuin lajista ja sarjasta kuin sarjasta, joten käytä tätä aarreaittaa hyväksesi.
Kuten ohimennen mainittiin, livevedonlyönnistä saattaa löytyä parempaa pelattavaa, varsinkin kertoimien valossa.
Livevedonlyönti ei pelkästään tarjoa jatkuvasti vaihtuvia ja houkuttelevia kertoimia ottelun aikana, mutta tuo myös jännitystä käsipallo-ottelun seuraamiseen.
Jos tunnet käsipallon kuin omat taskusi, livevedonlyönnin kohteet tarjoavat oivan mahdollisuuden testata toimivatko teoriasi ottelun kulusta käytännössä. Varsinkin, jos toinen joukkue karkaa alussa johtoon, kertoimet saattavat pompata houkuttelevalle tasolle.
Mr Green tarjoaa tukuittain pelikohteita myös käsipallon livevedonlyönnissä. Tavallisimmat ottelun voittaja, maalimäärä, maaliero, tasoitusveto ja puoliaika/lopputulos vedot löytyvät repertuaarista, monien muiden lisäksi. Yleensä livevedonlyönnissä on tarjolla samat kohteet kuin ennen ottelua.
Samalla kun seuraat aktiivisesti viimeisimpiä käsipallouutisia ja –tilastoja ja teet niistä johtopäätöksiä, kannattaa muistaa pitää etäisyyttä suosittuja joukkueita ja pelaajia koskevaan ylireagointiin ja hypeen.
Usein median ja fanien lemmikiksi nousseet joukkueet ja pelaajat alkavat olla myös vedonlyöntimarkkinoilla yliarvostettuja, vailla todellista syytä. Kertoimet laskevat usein liiankin alhaisiksi. Hyvin kartalla olevalle vedonlyöjälle avautuukin tällöin paikkoja löytää ylikertoimia. Jos tietty joukkue on yliarvostettu, kannattaa seurata vastustajien saamia kertoimia, sillä usein siltä puolelta löytyy ylikerroin. Tämä pätee kaikkeen urheiluvedonlyöntiin, mikä kannatta pitää mielessä aina vetoa lyödessä.
Tämän lisäksi käsipallovedonlyönnissäkin kannattaa yrittää olla mahdollisimman puolueeton ja objektiivinen. Jos olet läheisissä tekemisissä jonkin joukkueen kanssa tai jopa tunnustaudut faniksi, katoaa arviolta helposti totuuspohja. Puolueellinen arvio puolestaan joutaa välittömästi romukoppaan.
Aina kun mahdollista, pyri pitämään tunteesi kurissa käsipallosta vetoa lyödessäsi.
Vaikka median ja fanien bandwagonista kannattaa pysyä kaukana ja vältellä hypeä sekä “oman” joukkueen ylikorostamista, omiin vaistoihinsa kannattaa luottaa käsipallon vetoja asettaessasi. Tee pohjatyöt huolella ja luota sen jälkeen omaan valistuneeseen näkemykseesi. Näyttääkö jokin joukkue yliarvostetulta tai onko jokin joukkue ollut tulosten valossa hyvä, mutta nähtyäsi otteita kyseessä onkin ollut enemmän tai vähemmän onnekkaat voitot?
Yhdistele kaikki hankkimasi tieto ja käytä vaistojasi löytääksesi parhaat mahdolliset vetokohteet.
Yksi vedonlyöjän yleisimmistä ansoista on kohdevalinta väärillä perusteilla. Pelilistaa tutkiessa jokin kerroin näyttää suurelta ja siihen tartutaan, koska se „voisi osua“.
Järkevämpi lähestymistapa vedonlyöntiin on jättää aluksi kertoimet tarkistamatta ja analysoida otteluita tilastojen, uutisten, kuntopuntarin jne. avulla. Kun analyysi ja ennuste on valmis, voit vertailla sitä tarjolla oleviin kertoimiin ja vasta silloin valita houkuttelevimmat ylikertoimet. Älä anna kerrointen sanella mitä uskot tapahtuvan.
Kuten kaikessa uhkapelaamisessa, kaikkein tärkeintä urheiluvedonlyönnin strategiassa on maltti: älä koskaan lähde paikkaamaan tappioitasi, varsinkaan lyömällä isompia ja isompia vetoja.
Ennen yhdenkään vedon lyömistä, harkitse oletko valmis häviämään panoksen. Jos voitat, hienoa. Mutta jos häviät, sen ei pidä vaikuttaa mielialaan eikä taloudelliseen toimeentuloon. Lyö vetoa vain sen verran, minkä olet valmis häviämään. Tämä pätee käsipallo-vedonlyöntiin ja kaikkeen muuhunkin vedonlyöntiin, kasinopeleihin ja arpajaisiin. Vaikka et voittaisikaan, varmista että et häviä liikaa.
Urheiluvedonlyönti on vain yksi viihteen muoto, eikä sitä kannata pitää rahantekovälineenä. Kaikkihan tietenkin haluavat voittaa, mutta varmista ettei tappio aiheuta ongelmia.
Jos haluat saada enemmän vähemmällä vedonlyönnissä (kukapa ei haluaisi?), kannattaa tutustua Mr Greenin tarjoamiin bonuksiin ja kampanjoihin. Saat enemmän irti käsipallon vedonlyönnistä.
Mr Green tarjoaa valtavan määrän bonuksia ja erikoistarjouksia asiakkailleen, kuten ilmaisvetoja uusille asiakkaille. Ilmaisveto on vapaasti käytettävissä vaikkapa käsipallovedonlyöntiin.
Tällä hetkellä Mr Green uudet asiakkaat saavat 10€ ilmaisvedon ensimmäisen 10€ vedon lyömisen jälkeen. Sanomattakin on selvää, että ilmaisen vedon avulla saat kaksi yhden hinnalla – tarjous jota ei voi ohittaa!
Mr Greenilla eivät juhli pelkästään uudet asiakkaat, vaan myös uskollisille olemassa oleville asiakkaille on tarjolla etuja ja kampanjoita. Yleensä nämä löytyvät nettisivuilta, mutta kannattaa seurata myös Mr Greenin lähettämiä sähköposteja, sillä toisinaan tarjoukset ovat henkilökohtaisesti räätälöityjä juuri sinulle.